lauantai 25. helmikuuta 2012

Viikkokooste

Posti toi jo maaliskuun Ellenkin:
Vielä huhtikuun Elle ja sit 6kk:n tilaus onkin luettu eikä muuten tule jatkettua tilausta, sillä lehti oli jotenkin pettymys sisällöltään tai ei ollut enää niin kiinnostavia juttuja kuin joskus aiemmin oli. Kevätmuotikin on niin plaah. Lisäksi neiti huomasi, et ei ollut edes saanut tammikuun Elleä (ja tämäkin oli silloin tammikuussa jäänyt kaikessa kiireessä huomaamatta xD).

Vaateshoppailut on nyt loppukuusta jäänyt kokonaan tekemättä tai mitään kivaa ei oo löytynyt (tosin sitä aikaakaan pyöriä kaupoissa ei ole suuremmin ollut). Pitäisi niin siivota ensin koko vaatekaappikin, jotta sinne jotain uutta sopisi x).

Tarpeellista turhuutta:
Erisan puhdistusvaahto (2e) ja Liven hiusväri (8e).

Musiikkia korville:
Amoral: Beneath cd (16,95e). Levy tuli sit viimein hankittua, koska toinen livekeikka oli niin vakuuttava ja seuraavalle keikalle on sit kivempi mennä kun voi fiilistellä uusimpiakin biisejä paremmin. Levyltähän löytyy helmiveisuja: Closure, Same Difference, Hours Of Simplicity, Wastelands.

Ravintolisä: 
Spirulina diet (7,95e).

Tuotekuvaus: "Spirulina-levä sisältää runsaasti proteiinia, vitamiineja (erityisesti B-vitamiineja ja beetakaroteenia) sekä kivennäisaineita (mm. fosforia, magnesiumia, rautaa, kaliumia, sinkkiä ja mangaania). Monipuolisen koostumuksensa ansiosta spirulina on erinomainen ravintolisä erityisesti kasvisruokailijoille, kuntoilijoille sekä epäsäännöllisesti ja yksipuolisesti aterioiville.

Tutkimusten mukaan spirulinan on todettu estävän virusten lisääntymistä ja vahvistavan immuunipuolustusjärjestelmää.
 "

Viimeksi katsotut:
New York, I love you (2009)
Elokuva koostuu kymmenestä erilaisesta kohtaamisesta, jotka videotaiteilijan kamera on tallentanut. Juoni tuntuu hieman sekavalta/irralliselta tai jonkun kohtaamisen olisi kyllä toivonut jatkuvan pitempäänkin, mutta elokuva ei tuntenut armoa ja kiinnostavasta kohtauksesta siirryttiin jo siihen toiseen. Aika diipadaapaa, mutta hyvillä näyttelijöillä maustettuna (mm. Orlando Bloom, Ethan Hawke...)
Two Lovers (2008)
Taisin lainata elokuvan vain nimen perusteella, sillä tässähän näyttelee kaksi inhokkinäyttelijääni (Joaquin Phoenix, Gwyneth Paltrow). Elokuvan juoni matelee eteenpäin. Voiko tylsempää ja ennalta-arvattavampaa elokuvaa olla. Juoni koostuu siis kolmiodraamasta. En tykännyt. Olisin voinut niin käyttää aikani paremmin kuin katsomalla tätä.
Margot at the wedding (2007)
Nicole Kidmanin ja Jack Blackin tähdittämä draama on juoneltaan outo, mutta mielenkiintoinen. Elokuva kertoo perhesuhteista. Nicole loistaa taas roolissaan. Olihan tää ihan katsottava.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Weekendi, JKL ja Amoral = parhautta!

Hiukseni näyttävät taas siltä, että ne pitäisi värjätä. Ja iltavuoroviikolla sitä ei ehdi tehdä, joten KC:n color mask (11,90e) piti shopata pikaiseen apuun:
Hiukset hyvin, kaikki hyvin :D. Weekendin viettoon oli kiva suunnata vaihteeksi Jyväskylään. Sinne oli moni muukin matkalla, sillä iltabussi oli niin täynnä, et kaikille ei riittänyt edes istumapaikkoja. Järkkyä. Ihmispaljous osaa olla ahistava. Matka sujui puoliksi uneksien ja puoliksi kuunnellen opiskelijoiden fiksuja juttuja.

Tuttu Cumulus majoitti taas neidin.
kuva: Google

Illalla piti kiirehtiä yhdeksitoista baariin, mutta lopulta ei sit ois ollutkaan mikään kiire. Bändin showtime olikin vasta kahdentoista jälkeen, koska eihän nyt Jyväskylässä ihmiset kiirehdi mitenkään aikaisin sinne baariin.

Pub Katseessa tuli taas kerran viihdyttyä.
kuva: Google
Illan bändinä toimi Amoral.
kuva: Google

Jos rakastaa hevilettejä, niin Amoralista ei voi olla pitämättä :D. Katseen pieni lava ei nyt ehkä oikein tehnyt oikeutta bändille tai no bändi veti hyvin, mutta oishan sitä tilaa voinut enemmänkin olla sille soittotaiteilulle. Ainakin "uusi" kitaristi on löytänyt jo hienosti sen paikkansa bändissä eli vasemman reunan miesten soittotaiteilut oli ilo silmälle, vaikka neiti ehkä sit kuitenkin sortui vaihteeksi silmäilemään enemmän itse laulajaa, jonka elekieli lavalla oli aika parhautta. Kuultiin uusia ja vanhoja biisejä sopivana sekoituksena ja keikka oli oikein viihdyttävä. Neiti muisteli ettei ois ollut piiitkään aikaan Amoralin keikalla, mutta kurkistus siihen kalenteriin osoittikin, et eihän siitä viime keikasta ollut kuin reilu kolme kuukautta! Jotenkin tuntui, et siitä oli ikuisuus.

Ja kyllä, valomerkkiinhän se taas meni, joten lauantaina olotila oli darran ja väsymyksen "ihana" sekoitus. Neiti jaksoi kuitenkin hieman kierrellä Jyväskylän kauppoja, mutta ei todellakaan ollut mikään parhain shoppailufiilis. Nimittäin sitä ei kunnolla jaksanut sovitella tai edes katsella niitä vaatteita. Spirit Storessa tuli soviteltua saappaita, mutta ei siellä ollut sit mitään extrakivoja saappaita. So shame.

Neiti lohtushoppasi alerekistä sit sovittamatta yhden paidan:
Rosebulletin paita (7,60e).

Ja matkakeskuksesta löytyi kivasti lempikarkkipussi:
Ja loppuweekendin voiskin sit tuijotella vaikka leffoja:
Laltsukin on niin söpö kun se nukkuu ja konnan nukkumispaikka tai tyyny on taas hieman huvittava:
En voi ymmärtää miks Laltsu nukkuu aina tuossa johtojen luona, kenties se on tuo viehtymys valkoiseen.

tiistai 14. helmikuuta 2012

14.2

Posti toi pari korttia:
Ystävänpäiväkortit, joita tulee saatua ovat aina kummasti eläinaiheisia x).

Posti toi myös pienen paketin, josta paljastui jotain ihqua:
Täti oli tehnyt neidille mustat villasukat! Ihan parhautta. Nyt on cooleimmat villasukat ikinä.

Töissä asiakaskin yllätti ja totesi asiakaspalvelutilanteen jälkeen: "Haluaisin antaa sulle pusun". Piti hieman höristää korvia ja ilmeenikin taisi olla aika kauhistunut. Sit asiakas, tuo vanhempi mieshenkilö, kaivoi taskustaan esiin suklaapusun:
Olipa hauskaa :D.

Alesortuminen:
Line collectionin aamutakki (3e). Neitihän shoppaili tässä aiemmin sen ruskean yöpaidan, ja tää takki on sitä samaa sarjaa. Harmitti kyllä hieman, että mustasta takista oli taas ehtinyt mennä ne pienimmät koot, sillä musta takki ois vaan ollut niin paljon coolimpi.

Katseltua:
Kuva: Google

Toisenlainen tyttö (2008)
"Poika on hulluna rakkaudesta, tyttö on vain muuten kaheli"
Tämä romanttinen, pähkähullu komedia on ihan viihdyttävää katseltavaa. Elisha Cuthbert on roolissaan aika mainio. Miespääosanesittäjä puolestaan ei suuremmin tehnyt vaikutusta. Juoni vaikutti ensin ihan päättömältä, mutta loppua kohden leffa yllätti. Tämän piti olla komedia, mutta neiti sit näköjään nyyhkii myös komedioiden aikana. Hieman surullinen juoni. Tästä tuli mieleen jotenkin Tahraton mieli elokuva. Juonessa on jotain samaa, tyyliin rakkaudesta on vaikea päästä eroon. Tämä leffa pääsi melkein lemppareihin, mutta ehkä se jokin jäi silti puuttumaan tai sit alku oli vaan ihan liian kahjo.
Kuva: Google
Fur (2006)
"Tarina rakkaudesta"
Elokuva on kuvitteellinen henkilökuva valokuvaaja Diane Arbusista (Nicole Kidman), joka kiinnostuu salaperäisestä naapuristaan, maailman karvaisimmasta miehestä (Robert Downey Jr.). Juoni on aika erikoinen. Kiinnostava elokuva, vaikka ei ehkä aihemaailmaltaan kuitenkaan niin kolahtanut. No tää ei ainakaan itkettänyt ja Nicole Kidman on loistava näyttelijä.

lauantai 11. helmikuuta 2012

Näyttääkö tutulta

H&M:lta oli pakko hakea toinen pääkallopaita:
Paita (12,95e). Neitihän shoppaili tammikuussa tämän paidan koossa 36, mutta nyt piti sit käydä ostaa se koko 38, sillä pesukone kutisti aiemmin ostetun paidan niiin lyhyeksi, että se ei enää ole yhtään kiva päällä.

Kuvakin kertoo, että vanha paita on järkyttävän lyhyt verrattuna uuteen:
Lyhyet paidat on argh! Toivottavasti neiti osaisi pestä uuden paidan niin, että se ei sentään kutistuisi liiaksi pesussa. Neiti ei ole kyllä aiemmin saanut viskoosipaitojaan kutistumaan näin O.o.

Kuivashampoot:
Viimeinkin näitä kuivashampoita löytyi hyllystä. Herbina ja Klippoteket (4,90e/kpl). Herbina lähti nyt ekaa kertaa testaukseen. Vaihtelu on virkistävää. Biozellin kuivashampoo ei yhtään tuuheuta hiuksia, joten siksi neiti on ainakin ihan koukussa Klippoon. Let's see, millaisen tuloksen Herbinalla sit saa.

Tarpeellista turhuutta:
Garnier summerbody (6,20e) ja Rainbown kylpyvaahto (1,40e).

Doven itseruskettava oli sit taas niin ei-hyvää, että Garnierilla mennään taas (ja itseruskettava tuntuu vaan kallistuvan, vaikka Garnier on kyllä vielä hintalaatusuhteeltaan suht. jees, onhan niitä kalliimpiakin itseruskettavia).

Ja tuo lasten kylpyvaahto tuntuu riittävän vaan muutamaan kylpyyn. Siis missä on isot ja edulliset kylpyvaahtopurkit, minä vaan kysyn.

Pirkan uudistus:
Silmämeikinpoistoaine 150ml (3,29e). Pirkan silmämeikinpoistoaine myydään sit nykyisin vähän isommassa koossa. Hieman sääli, koska pieni koko oli jotenkin niin kätevä. Onneksi näitä purkkeja on tullut säilytettyä eli tuotteen voi aina kaataa isosta purkista pieneen, et saa käyttöön tämän kätevän matkakoon.

Luomiväri:
L'Oréalin quad pro luomiväri (10,90e), sävynä Golden plum, Eva Longoria.

Tuli pähkäiltyä tämän ja ruskean paletin välillä, mutta koska neidiltä nyt puuttui se täydellinen violetti luomiväripaletti, niin piti sit ostaa ekaksi ainakin tämä:
Luomiväri on laadukas ja värisävyt todella hyvät. Tämän jälkeen neiti taitaakin alkaa suosimaan L'Oréalin luomivärejä. Ehkä pitäisi ostaa uusi ruskeakin paletti.

Viikonlopun lainatut leffat:
Nicole Kidmanin ja Robert Downey JR:n tähdittämä Fur ja Elisha Cuthbertin tähdittämä Toisenlainen tyttö. Nämä vois ehtiä katsomaan, vaikka viikonloppu onkin ah_niin_lyhyt ja neidillä on ihan liiaksi univelkaa.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Maanantaijuttuja ja tuoksuja

Posti toi viimein Saksasta (toimitusaika reilu viikko) Laltsulle sen uuden UV-valon:
Valo (19,75e). Uutta valoa ei kyllä tullut hankittua yhtään liian aikaisin, sillä neiti sai vanhan valon hajoamaan käsiinsä. Se vaan räsähti rikki. Sirpaleita, inhaa. Jospa ens kerralla se valo tulisi vaihdettua uuteen ehkä vähän nopeammin ennen kuin vanha haurastuu käsiin. Uusi valo tuntuu myös nyt niiin kirkkaalta, et vanhassa tuskin oli enää mitään UV-tehoja jäljellä, se tais lähinnä toimia vaan lämpölamppuna.

Seppälästä:
Voiko näitä toppeja (9,95e) olla liikaa :D. Nyt neidillä on kolme näitä Linkin pitkää toppia ja kaksi sitten niitä Lil'missyn toppia. Pitkät topit vaan on parhaita ja jokaiselle päivälle pitää olla omansa.

Tarpeellista turhuutta:
Maybellinen Color sensational (6e) ja Biozellin kuivashampoo (4,55e).

Hiuskriisi meinasi iskeä, kun Sokkarilta oli Klippo ja Herbina loppuneet. Piti sit tyytyä Biozelliin, jota ei ole tullut käytettyä piiitkään aikaan, mutta tää nyt on ainakin edullista. Neiti suihkii hiuksiinsa ihan liikaa kuivashampoota. Tyyliin kaksi purkkia voi hyvin mennä kuukaudessa (pitäisi ehkä hieman rajoittaa). Tosin onneksi näissä lukee: "Vaaraton otsonikerrokselle".

Ja se toinen Maybellinen huulipuna oli ihan pakko ostaa:
Rose pearl on huulilla huomaamattomampi kuin kiss pearl.
Kiss pearl oikealla on pinkimpi ja rose pearl on sit enemmän rose (ylläri). Molemmille sävyille löytyy kyllä käyttöä. Vielä neiti ei osaa käyttää tummempia punia. Näillä saa sopivasti helmiäishohtoa huulille.

Hajuvesisortuminen:
Dieselin Loverdose (35,90e) oli niin hyvässä tarjouksessa Sokkarilla, että pitihän etu hyödyntää. Tuoksu vaikutti aluksi liian makeahkolta neidin makuun, mutta siihen jotenkin tottui ja erilaisia tuoksuja on hyvä omistaa. Ostopäätökseen vaikutti toki tuotteen söpö ulkonäkökin.

Tuotekuvaus: "Oletko valmis yliannostukseen rakkautta ja intohimoa? Nainen on kuin rakkauden nuoli, joka lävistää miehen sydämen, hänen rakkautensa on kallisarvoista kuin timantit, hän on vaarallinen kuin ase. Jo pieni pisara tätä lakritsan, vaniljan ja appelsiininkukan muodostamaa hurmaavaa eliksiiriä riittää sytyttämään intohimon. Seksikäs kukkais-itämainen tuoksu."

Ja neidin hajuvesikokoelma näyttää nykyisin sit tältä:
1. Hugo boss femme edp 50ml
"Ensituoksu: musta viinimarja, tangeriini ja freesia
Sydäntuoksu: jasmiini, bulgarialainen ruusu ja itämainen lilja
Pohjatuoksu: aprikoosi, sitruunapuu, amberi ja myski"


Pitkäaikainen lempparituoksu! Ennen femme oli vaan viikonloppukäytössä, mutta nykyisin tätä tulee suihkittua myös arkena (vaikka onkin aika hintava). Ihanan hempeä tuoksu. Myski on tässä rakkautta.

2. Avril Lavigne: Black star edp 30ml
"Hedelmäisen kukkainen tuoksu, jossa yhdistyvät viehättävä vaaleanpunainen hibiskus, herkullinen musta luumu ja tumma suklaa." 

Tätä tulee käytettyä arkituoksuna. Ei ole mitenkään liian hempeä tai voimakas tuoksu, juuri sellainen sopiva!

3. Diesel Loverdose edp 30ml
"Raikkaaseen mandariiniin on lisätty pikanttia tähtianista, naisellista jasmiinia ja pehmeää keikarinkukkaa. Tuoksun pyöristävät vanilja, lakritsilikööri ja santelipuu."

Tässä tuoksussa varmaan eniten mietitytti tuo lakritsilikööri, mutta santelipuu ja vanilja viettelivät lopulta. Piti ostaa yksi vähän erilainen tuoksukin! Ja ei kai tämä nyt kuitenkaan ole mikään överimakeatuoksu. Mutta tätä ei ainakaan arkena sovi suihkia liiaksi ettei kanssaihmiset pökerry.

4. Elizabeth Arden: Red door edt 25ml
"Red Door on ylellinen kukkaistuoksu. Naisellinen hajuvesi, jossa tuoksuu ruusu, orkidea, jasmiini, orvokki, kielo ja hunaja."

Tämä on saatu joululahjaksi tädiltä joskus vuosia sitten ja vielä tätä on jäljellä. Ei ehkä tuoksuna mitenkään lemppari. Jotenkin tästä tulee vähän liiaksi ne kukkaisöverit, mutta ei paha. Aika pehmeä tuoksu, silleen aikuisempaan makuun. Ja kyllä, neiti yrittää kasvaa vielä aikuiseksi.

5. Naomi Campbell: Cat deluxe At night edt 30ml
"Kukkaishedelmäinen tuoksu. Ensimmäisenä houkuttelevat persikka, vadelma, mandariini ja eksoottiset kukat, jotka ovat kietoutuneet pioniin ja mustaherukkaan. Seuraavaksi häikäisevät syklaami ja raikkaat kukkaistuoksut, jotka muodostavat tuoksun sydämen. Lopussa hyväilevät herkän hieno santelipuu ja sensuellit ambran sävyt."

Parin vuoden takainen joululahja äidiltä. Neiti ei muuten oikein pidä näistä eau de toiletteista, koska tuoksu ei säily kauaa iholla. Siksi tätäkään ei oo sit suuremmin tullut käytettyä ja tuoksu on muutenkin aika hempeä.

6. Escada Magnetism edp 25ml
"Lämmin ja sensuelli tuoksu.
Ensituoksu: mustaherukka, freesia ja jasmiini
Sydäntuoksu: mantelin kukka, iiris ja kielo
Pohjatuoksu: ambra, myski, santelipuu ja vanilja"


Ehdoton viikonlopputuoksu! Ihanan voimakas ja viettelevä.

Siinäpä ne. Neiti ei halua olla mikään "hajuvesihamsteri" eli uusia hajuvesiä ei kyllä osteta enää tänä vuonna. Nykyisiä fiilistellään nyt kaikessa rauhassa tai no unelmahan ois saada ensin nuo edt:t kulutettua pois viemästä tilaa.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pureva pakkanen ja piristävä shoppailu

Anttilasta:
Garnier BB-voide (12,90e) ja Maybelline Color sensational huulipuna (6e).

Garnierin voide lähti testiin, koska onhan tätä hehkutettu ja uutuudet kiinnostaa aina. Jospa ei ois ollut ihan turha ostos.

Kyllä vain, neiti opettelee edelleen käyttämään sitä huulipunaa ja vaaleita sävyjä testaillaan ensin. Tämän punan sävy oli ehkä kuitenkin turhan pinkki.
Maybellinen sivuilta luettua: "Hunajanektari ravitsee ja silottaa huulia sekä tekee huulista ennennäkemättömän pehmeät". Ja kyllä, näin on! Todella miellyttävä huulipuna, joten täytynee alkaa ostaa muitakin sävyjä tältä merkiltä.

Sokkarin alesta löydettyä:
Espritin pitsipaita (20,95e, norm.hinta 29,95e).

Jäi harmittaa kun Ginasta ei taannoin tullut ostettua yhtä pitsiunelmaa, joten tää nyt ehkä hieman korvaa sitä missattua ostosta vaikka tää onkin hieman erityylinen. Rentoa hippilookia tavoitellaan :D.

Pieniä sortumisia:
Apteekista tuli ostettua testiin Acon sun kissed face cream (9,80e) ja Ginan alesta löytyi 100denin siniset sukkikset (1e).

Ja lisää sukkahousuostoksia:
Icon 60denin sukkanauhaimitaatio -sukkahousut (9,95e).

Toivottavasti näyttävät sit kivoilta jalassa:

Tiimarista ois tehnyt mieli löytää jotain suloisia sydämellisiä ostoksia, mutta ei siellä oikein ollut mitään kivaa :/. Tuli sit ostettua tarpeellista turhuutta:
Korostuskynät (3e).

Lämpöä jalkoihin:
Tacco pohjalliset (2,95e).

Pohjalliset tuli ostettua lempiarkisaappaisiin, jotka kyllä ovat lämpimimmät talvisaappaat (ellei niitä huopatossuja lasketa), mutta ainahan sen lämmön voi maksimoida.
Saappaat oli ehkä joku paras ostos Seppälästä viime vuonna. Saappaat on ainakin olleet niin kovassa käytössä, että neiti vallan pelkää kävelevänsä saappaat pilalle x).

Second hand shopista löydettyä:
Gilmoren tyttöjen ensimmäinen tuotantokausi (12e). Neiti on aina ajatellut ettei sortuisi ostamaan yhtäkään TV-sarjojen dvd-boksia, mutta tää nyt oli suht. edullinen ja Gilmoren tytöt vaan on niin ihqu sarja (johon ei ainakaan vielä ole tullut kyllästyttyä).

torstai 2. helmikuuta 2012

Shoppailtua

Anttilan alesta löydettyä:
Kirjoitusalusta (2,50e). Näitä tuli ostettua ihan kaksi :D, kun kerran sai niin edullisesti. Ja neidillä ei nää alustat säily niin kauaa hyvänä, joten tietty on hyvä hamstrata näitäkin x).

Sydämiä:
Muistilaput (4,50e). Nyt on sit sydämellisiä muistilappuja, joita voi käyttää kalenterissa sekä tehdä niitä sydämellisiä ostoslistoja kauppaan. Ihqua!

Second hand shopista:
Avec läppärilaukku (3,60e). Tuli sit ostettua vähän pienempi läppärilaukku, kun vanha on turhan iso. Tosin vanha on pehmustettu ja tää uusi ei sit ole. Onneksi neiti omistaa sen pehmustetun läppärisuojankin, jota voi sit käyttää yhdessä tän laukun kaa.

Tarpeellista turhuutta:
Neutrogenan meikinpoisto (6,05e). Tällä saa hyvin pois vedenkestävän silmämeikin, joten tää on lemppari.

Tabletteja:
Cofi-tabs (4,85e)  ja burana-pore (4,49e).

Neitihän ei juuri ikinä syö suklaata (koska normisuklaa on tosi plaah), mutta valloittavaan valkoiseen suklaaseen tulee kyllä himo:
Panda suklaalevy (1,40e).