sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäistä

Piti sit ostaa niitä suklaamuniakin:
Ja kindereiden yllärit oli kyllä aika plaah:
Viimeisin luettu:
Ian McEwan: Ikuinen rakkaus (1997)

Takakansi kertoo: "Monisyinen psykologinen jännityskertomus on samalla terävä parisuhteen analyysi…"
Takakansi ei siis suuremmin kertonut teoksen juonesta. Luultavasti lainasin tämän pelkän nimen perusteella, hyvä minä. Olen lukenut aiemmin McEwanilta ihan yhden teoksen eli sen Sovituksen. 
Ikuinen rakkaus alkaa päähenkilöiden, Joen ja Clarissan piknikillä, jolla he näkevät kuumailmapallon ja siitä alkaakin sitten tapahtumien ketju. Joe on teoksen kertoja.

Lainauksia:

"Rakkauden lahjan tajuaa todella vasta sitten, kun sen on menettänyt." 

"Ihminen uskoo vain sen minkä näkee ja näkee vain sen minkä uskoo." 

"Juominen on luonnollista, mutta jonkun käryävän kasvin vetäminen keuhkoihin on yhtä kaukana hengittämisestä kuin pillereiden popsiminen syömisestä."  

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Pari kirjaa

Amy Sutherland: Mitä Shamu -valas opetti minulle elämästä, rakkaudesta ja parisuhteesta (2009)
 
Takakansi kertoo: "Kuin valas vedessä – elämäntaitoa ja ihmissuhdeoppeja eläinten maailmasta.
Amy Sutherland seurasi eksoottisten eläinten koulutusta ja huomasi tulleensa kiehtovaan maailmaan – sellaiseen jossa simpanssit kulkevat kauniisti talutusnuorassa ja norsut maalaavat vesiväreillä. Kokemus sai hänet tarkastelemaan myös ihmisten käyttäytymistä ja vuorovaikutussuhteita uudella tavalla.
Hassuna kokeiluna alkanut eläinten koulutusmenetelmien hyödyntäminen aviomieheen tuotti hyviä tuloksia, ja Sutherland rohkaistui soveltamaan oppeja muihinkin lajitovereihinsa, jopa postivirkailijaan. Suurin läksy oli lopulta se, että parhaiten muuttamisessa onnistuu, kun valitsee kohteeksi itsensä!
Eläinten ja ihmisten samankaltaisuuksien huomaaminen avaa uusia näkymiä ihmissuhteiden joskus vaivalloisessa viidakossa. Hyväntuulinen kirja puhuttelee eläinrakkaita lukijoita ja tarjoaa viisaita ja käytännöllisiä ohjeita ihmisten kanssa toimimiseen ja lempeään kouluttamiseen."
Pakko todeta, että kirjailijalla on ainakin sisäkannessa olevan kuvan perusteella ihana koira (bordercollie). Suorastaan hämmennyin kun näytti melkein siltä, että kuvasta minua tuijotti edesmennyt koirani. Bordercolliethan on kans mustavalkoisia ja kuonon väritys oli tuolla koiralla niin samis Vilin kaa. Tämä teos oli ihan viihdyttävää luettavaa. Teoksessa oltiinkin keskitytty vähän kaikkien eläinten kouluttamiseen eikä puhuttu pelkästään valaasta (niin kuin olin tuon nimen perusteella kuvitellut). Tämä varsinkin oli ihan kiinnostava info: Opin lisäksi, että Zulu –mandrillin nyökyttely tarkoitti Painu tiehesi! ja että paviaani Rosien maiskuttelu oli tarkoitettu tervehdykseksi.”
Ja aloinko heti miettimään että mitä Laltsun nyökyttelyt ja maiskuttelut mahtaa tarkoittaa x). Teoksesta jäi ainakin mieleen, se että eläintenkouluttajat palkitsevat toivoton käyttäytymisen mutta eivät kiinnitä lainkaan huomiota ei-toivottuun. Virheiden esille tuominen ja nalkuttaminen ei siis kannata ihmissuhteissakaan!

"Jos jokin keino ei toimi, pitää yrittää keksiä uusi."

"Oikea ihminen ei ole täydellinen. Kaikilla on omat oikkunsa, tapansa ja pienet geneettiset ominaisuutensa, joiden ansiosta olemme persoonallisuuksia." 

Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä (2007)

Takakansi kertoo: "Ruokaa, meditaatiota ja rakkautta – nuoren journalistin rohkea irtiotto synnytti valloittavan matkakirjan.
Elizabeth Gilbertilla on kaikki: nousujohteinen ura, ulkomaanmatkoja työn puolesta, aviomies ja yhteinen talo New Yorkin lähistöllä. Eräänä iltana hän kuitenkin löytää itsensä polviltaan kylpyhuoneen lattialta ja tajuaa, ettei hän halua sitä kaikkea: ei lasta, jota pariskunta on jo yrittänyt saada alulle, eikä ylipäätään olla enää naimisissa. Eroprosessista tulee riitaisa ja kivulias. Myös tulenpalava uusi rakkaussuhde kariutuu, ja Liz käy läpi syvän masennuksen ennen kuin tietää mitä haluaa. Hän jättää työnsä, kotinsa ja kaiken omaisuutensa ja päättää viettää vuoden yksin ulkomailla.

Tutkimusmatka Italian, Intian ja Indonesian kautta omaan sisimpään ja kohti tasapainoa on täynnä sattumuksia ja kulttuurien yhteentörmäyksiä, mutta myös ihastumisia ja syvää rakkautta."
Viimeinkin tämä teos tuli minua vastaan kirjastossa. Luinhan vasta sen jatko-osan tälle eli Tahdonko? Kuinka päädyin naimisiin. Omaa tietä etsimässä on yhtä viihdyttävä lukukokemus tai ehkä enemmän sisällöltään rikkaampi. Pidin erityisesti Italian ja Intian osuuksista. Pystyin jotenkin samaistumaan taas kerran kirjoittajaan. Kieltämättä ihana matkakertomus ja kirjailija on onnistunut kertomaan hienosti niistä elämänsä vaikeistakin hetkistä. En yhtään ihmettele miksi tästä tehtiin elokuva (joka on myös oikein loistava).

Lainauksia:

"Kerro asiasi niin kuin syöt ruokasi. Älä ryhdy tekemään siitä numeroa. Sen kun nostat sen pöytään." 

"Suuri sufilainen runoilija ja filosofi Rumi neuvoi kerran oppilaitaan kirjoittamaan ylös kolme asiaa, joita he eniten elämässään halusivat. Jos listalla yksikään asia oli ristiriidassa toisen kanssa, Rumi varoitti ihmisen olevan tällöin tuomittu epäonneen. Hän opetti, että on parempi asettaa elämälleen vain yksi päämäärä."  

"Tämä maailma vain on kaoottinen: järjestää meidän kaikkien elämään muutoksia, joita kukaan ei ole osannut odottaa."

"Ilman tunteitamme olemme pelkkiä robotteja." 

"Elämän nautintojen arvostaminen voi olla ihmisyyden ankkuri." 

"On parempi elää epätäydellisesti oma kohtalonsa kuin jäljitellä täydellisesti jonkun toisen elämää."

"Onnellisista ajatuksista tulen onnelliseksi."

"Ihminen on loppujen lopuksi sitä mitä ajattelee. Tunteet ovat ajatusten orjia, ja ihminen on tunteidensa orja."

"Pysyäkseen tässä hetkessä on kyettävä keskittymään hartaasti vain yhteen asiaan." 

"Elämä ajaa ihmisen hengiltä, jos sitä jahtaa liiaksi. Ja kun aikaa ajaa takaa kuin rosvoa, se käyttäytyy sen mukaan. Jossain vaiheessa on pakko pysähtyä, koska se ei pysähdy. On pakko myöntää, ettei sitä saa kiinni. Jossain vaiheessa on päästettävä irti, istuttava aloilleen ja annettava onnen tulla luokseen." 

"Vaali kiitollisuutta. Elät pidempään."  

"Hiljaisuutta ja yksinäisyyttä pidetään maailmanlaajuisesti hengellisinä harjoituksina, ja siihen on syynsä. Se että opettelee hillitsemään puhettaan, on yksi tapa estää itseään läikyttämästä energioitaan ympäriinsä suun kohdalla olevasta aukosta, uuvuttaen siten itsensä ja täyttäen maailman seesteisyyden, rauhan ja autuuden sijaan sanoilla, sanoilla, sanoilla."

"Se että ponnistelee ollakseen tyytyväinen elämäänsä, ei ole ainoastaan hyväksi ihmiselle itselleen, vaan myös huomaavaista muuta maailmaa kohtaan. Kun hankkiutuu eroon murheistaan, on poissa toisten tieltä. Ei ole enää este sen enempää itselleen kuin muillekaan. Vasta sitten on vapaa palvelemaan muita ja nauttimaan muiden ihmisten läheisyydestä."

"Se että toisinaan menettää tasapainon rakkauden vuoksi, on osa tasapainoista elämää." 

"Jos selität minulle hitaasti, voin ymmärtää nopeasti."

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pienet ostokset ja luettua

Clas Ohlsonilta:
Muistilehtiö (1,20e), musakuulokkeet (4,95e) ja ihmesienet (4e). Päätelmä: minä sydän kirjoittelu, musan kuuntelu ja siivous.

Tiimarista:
Geelikynät (4e). Olin vaihteeksi niin "sokea" kaupassa, että otin juuri sen kynäpakkauksen, jossa ei ollut mitään viivakoodia. Hieman ehkä noloilin sit kassalla. (Niitä uusia piilareita venaillessa...).

Viimeisin luettu:
Paulo Coelho: Rakkaus - ajattomia mietelauseita (2010)

Kansi kertoo: "Rakkaus on elämän ydin. Tähän innoittavaan kirjaan on koottu suositun kirjailijan Paulo Coelhon mietteitä rakkaudesta."

Ihana pieni kirjanen. Olinkin jo aiemmin lukenut Paulon Elämä -kauneimmat mietelauseet teoksen. Paulo kirjoittaa siis teoksia, joissa on niin paljon hyviä lauseita, että niistä saa koottua vielä erikseen mietelausekirjojakin.

Ja niitä hyviä mietelauseita:

"Miten valo tulvii sisään taloon? Kun ikkunat ovat auki. Miten valo tulvii ihmiseen? Kun rakkauden ovi on auki." 
"Rakkaus katoaa kun alamme laatia tarkkoja sääntöjä siitä kuinka sen tulisi ilmetä."
"Ei rakkaudesta tarvitse puhua, sillä rakkaudella on oma ääni, joka puhuu puolestaan." 
"Kukaan ei erehdy toisen puoliskonsa silmien loisteesta." 
"Ihminen ymmärtää elämää ja maailmankaikkeutta vasta sitten kun löytää toisen puoliskonsa."
"Rakkauden voima: rakastaessamme haluamme muuttua paremmiksi." 
"Me elämme joka hetki osaksi sadun maailmassa, osaksi kuilun partaalla."
"Rakkaus liikuttaa taivaita, tähtiä, ihmisiä, kukkia ja hyönteisiä, pakottaa kaikki kävelemään vaarallisen heikolla jäällä, täyttää mielen ilolla ja pelolla, mutta antaa kaikelle tarkoituksen."
"Rakkaus on villi voima. Jos yritämme hallita sitä, se kukistaa meidät. Jos yritämme vangita sen, se tekee meidät orjikseen. Jos yritämme ymmärtää sitä, se saa meidät hämmentyneiksi ja epätietoisiksi." 
"Mitä paremmin ymmärrät itseäsi, sitä paremmin ymmärrät maailmaa ja sitä lähemmäksi pääset toista puoliskoasi." 

"Rakkaus tarvitsi vapautta voidakseen tuoda esiin koko lumousvoimansa - vaikka vapaudessa on riskinsä."

"Kukaan ei pääse pakoon sydäntään. Sen vuoksi on paras kuunnella mitä se kertoo."

torstai 7. maaliskuuta 2013

Just little things

Sokokselta:
Ferroforte B+C, nestemäinen rauta 500ml (13,50e) ja kaupan päälle sai 250ml:n pullon.
Rimmelin kulmakynä (4,90e) sävynä 001 dark brown. Aiempi kynäni black brown oli niin kovin tumma/musta, joten halusin tuon vaaleamman/ruskeammankin version.
Lumenen kulmavaha (6,90e) + sain näytteen Hugo Bossin orangesta :). Bossin tuoksut on ihania.

Saappaat:
Niittisomisteiset saappaat -50% (24,95e, norm. 49,95e) by: Maxi. Kuka voi vastustaa edullisia saappaita - en minä ainakaan.
Second hand shopista löydettyä:
Säilytyskori (1,10e). Tämä meni kylppäriin.
Musta korivaunu (2e). Tämä meni vaatekomeroon.
GinaTricotin raitapaita (3e). Luulin, että tämä on jotain polyesteria, joten olikin pieni ylläri, kun lapussa lukikin 100% akryyli. Nice. No jospa tämä ei aiheuttaisi kutinaa.
John Gray: Mars ja Venus vuoteessa (3e). Tää on sit jo kolmas omistamani John Grayn teos.
Muumipeikon kihlaus dvd (2,50e). Jo mun toinen Muumi-dvd! Jätin jonkun Muumipappa dvd:n sentään ostamatta, koska se ei näyttänyt sisältävän kiinnostavia jaksoja.
Pieni unikirja (1,50e). Teos sisältää satoja unisymboleita tulkintoineen.

Ja kuvasin huvikseni kaikki kynsilakkani:
Näitähän ei ois enää jäljellä niin montaa. Tavoite ois käyttää tylsimmätkin sävyt ja huonoimmatkin lakat pois. En tajua miksi oon joskus ostanut mm. neljä pulloa Wet'n wildin lakkoja, jotka kestää kynsissä hyvänä juuri ja juuri sen yhden päivän. No okei, onhan päällyslakka tietenkin keksitty, mutta silti. En ole enää myöskään aikoihin osannut käyttää mustaa kynsilakkaa tai yleensäkään noita tummia sävyjä, joten ois niin jees saada niitäkin sävyjä vähemmäksi. Eli eikun lakkailemaan kynsiä...

maanantai 4. maaliskuuta 2013

It's Monday

Laltsu aamiaisella:
Todiste siitä, että konnuus osaa joskus syödä ihan itse...no ainakin kesäkurpitsaa. Ja ruoka tarjoillaan Laltsulle tietenkin söpöltä sydänlautaselta, joka tosin alkaa kohta käydä konnalle pieneksi. Ruokalautasenhan pitäis olla aina reilusti konnaa isompi.

Laltsu piilossa:
Konna tuntuu rakastavan sisätossujani, vaikka jalkani eivät niissä olisikaan x).

Ja taas yksi levyostos:
Eternal tears of sorrow: Saivon lapsi (17,95e). Melodista death metallia, nam. Löysin bändin sattumalta Spotifyn kautta ja ehdin tämän uusimman levyn jopa pari kertaa kuunnella ennen kuin Spotifyn kuunteluaikani taas vaihteeksi loppui. Piti sit hankkia levy ihan omaksi, koska ihastuin sen soundimaailmaan. Bändin kosketinsoittajahan on muuten Janne Tolsa (Tarot, Turmion Kätilöt), joten ilmankos kuulostaa niin hyvältä.
Levyltä erottuu ainakin muutama veisu edukseen: Sound of Silence, The Day, Swan Saivo.

"I drown all my dreams in the darkest tides,
I dance with my demons still one more night,
they haunt me until the day arrives..."
- The Day -

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Maaliskuun eka

Levyostos:
Hateform: Sanctuary in abyss (15,95e)
Levyn suosikkiveisujani ovat jo muutaman kuuntelun jälkeen: Morphine, Perpetual cold ja Born exiled. Pidän myös siitä, että bändi on siirtynyt vähän melodisempaan soundiin tämän levyn myötä