sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joululahjatoiveita

Oon hirveän huono miettimään mitä oikein haluaisin/tarvitsisin lahjaksi, mutta koska Joulu lähenee, niin voisin viimein julkistaa pieniä lahja-ajatuksia itselleni:

Torkkupeitto! Mieluiten musta tai punainen, kuosillinen tai yksivärinen. Toivoin torkkupeittoa jo viime vuonna enkä saanut sitä. Peitto on yhä ostamatta ja kämppä on talvisin kylmä.

Ja jos jotain levytoivetta pitäisi miettiä, niin ainakin Disturbedin uusin on yhä ostamatta:

Eikä kyllä Negativen uusintakaan löydy vielä levyhyllystä:

Kauheita epäkohtia siis! Onneksi on kuitenkin olemassa Spotify.

Diggailen myös kaikesta mahdollisesta liittyen Kiroilevaan siiliin, joten lahja ei voi mennä vikaan, jos siitä löytyy siili:

Tai pääkallo(t):

Hiustenhoitotuotteeni (shampoo & hoitoaine) alkavat olla taas lopuillaan, joten seuraavaksi voisin haluta testailla Aussien tuotteita, ja koska tuotteet ovat suht. hintavia, niin lahjanahan niitä olisi kiva saada:
Ja jos sitä suklaata on pakko ostaa, niin kelpuuttaisin suuhuni Geishaa:
Lisäksi pidän itsetehdystä ruisleivästä, jota olen tottunut saamaan Jouluisin:


Tietenkin myös kaikki sydänjutut ovat lähellä sydäntä (tämähän ei varmaan ollut enää mikään yllätys).


Ja se tärkein toive ei tietenkään ole edes ostettavissa x). Pahus, rahalla ei saa kaikkea.

Kuvat: Google

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti