sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

2 vuotta!

Tasan kaksi vuotta sitten eli 24.7.2009 neiti matkasi Ouluun (Qstockiin) ja shoppasi samalta reissulta suloisen tyttökonnan (joka tosin vuotta myöhemmin paljastui poikakonnaksi). Late alias Laltsu on tuonut mukavasti sisältöä neidin elämään, vaikka konnuudessa se oma hommansa onkin (kuten kaikissa lemmikeissä).

Tänäänkin Laltsu heräili päivään jo seitsemältä (neiti heräsi siihen kolisteluun)! Ensimmäisenä konnuus oli matkalla ruoka-astialle syömään (turha varmaan kertoa, et neiti oli viimeksi ruokkinut konnan klo 24), joten piti kiireesti raastaa vähän kesäkurpitsaa lautaselle. Neiti palaili sit sänkyyn nukkuu ja Laltsu jäi aterioimaan.

Tänään tuli oltua sunnuntaivätys eli ei sit ehditty sinne nurtsille, koska sade ehti saapua pilaamaan päivän.

Kuvia kuitenkin aiemmasta nurtseilusta. Nurmi on taas kasvanut, mutta ainakin löytyy sitä syötävää:

Tosiaan nämä yli +25 asteiset päivät on olleet hyviä nurtseilupäiviä, mutta muuten tää jatkuva kuumuus alkaa kyllä käydä neidin hermoille. Jatkuvaa saunaa ei vaan jaksais enää (kämpän sisälämpötilakin on parhaimmillaan +30 astetta). Liian hottia. Neidistä ei ois etelänmatkailijaksi xD. Lämpimät maat ei viehätä, kun jo Suomessa pieni helle on argh. Neiti on allerginen kesälle (tän todistaa jo sekin, et neidillä on taas flunssainen olotila. Why?).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti