sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Vähän ostettua ja luettua

Sokokselta:
Musta kylpymatto (6,50e). Vaihtelua kylppäriin eli jos haluan välillä eroon pinkistä matostani, niin tällä saa ainakin synkkyyttä aikaan. Tosin ärsyttävää tässä matossa on se, että tämä on kuin paksu pyyhe eikä matto.

H&M:lta:
Leopardikuvioiset haaremihousut (14,95e). Näitä ois ollut mustanakin, mutta niistä oli mennyt jo ne pienet koot. Toisaalta nämä on ainakin pirteät pöksyt.

Aiemmat kesäiset haaremipöksyni on myöskin H&M:lta:
Nämä ihqut kukkapöksyt tuo niin mieleen jonku pöytäliinan xD. Mut olenhan sitä mieltä, et alaosa voi olla värikäs, kunhan yläosa on yksivärinen. Lempparinurtseilupöksyni, mutta myönnän käyttäneeni näitä myös kaupungilla.

Laltsu ulkoilee:
Multainen maa kiinnostaa.
Kameralle poseeraaminen ei juurikaan kiinnostaisi.
Ja sit sitä perusjuoksemista nurtsilla.
Viimeisin luettu:
Erica Bauermeister: Elämän lempeät maut (2009)

Takakansi kertoo: "Lillian on tarkkanäköinen kokki, joka pitää ravintolassaan Lempeiden makujen kokkikoulua. Hän on jo lapsuudessaan oppinut, että oikeanlainen ruoka sekä täyttää vatsan että tyydyttää henkisen nälän. Lillianin kurssille kokoontuu kerran kuussa kahdeksan sangen erilaista oppilasta, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Mukana ovat esimerkiksi Claire, nuori äiti, joka pelkää kadottaneensa itsensä vaipanvaihdon ja imetyksen uumeniin, ja Tom, surumielinen asianajaja, joka ei ole toipunut kokemastaan suuresta menetyksestä.
Lillianin hellävaraisessa ohjauksessa kurssilaiset oppivat paitsi ruoanlaittoa myös paljon uutta itsestään ja muista oppilaista. Monet löytävät sellaista, mitä he eivät edes olleet tienneet etsivänsä. Yksi kohtaa kurssilla sydänystävän, toinen saa tunneilta voimaa muuttaa elämänsä.

Elämän lempeät maut on lumoava tarina yhteen kietoutuvista ihmiskohtaloista sekä ruoasta ja sen lähes taianomaisesta voimasta; lohduttavista tuoksuista, rohkaisevista aineksista ja mauista, jotka palauttavat mieleen kaukaisia muistoja."
Ihastuttava teos, jossa yhdistyi hyvin kokkaus ja ihmissuhteet. Olisin mieluusti lukenut kirjan henkilöistä enemmänkin. Tämä tuli kahlattua läpi niin nopeasti (216 sivua).

Lainauksia:

"Jokaisen ihmisen sydän murtuu omalla tavallaan. Jokainen parantuminen on erilainen - mutta on asioita, joita me kaikki tarvitsemme. Ennen kaikkea meidän täytyy tuntea olomme turvalliseksi." 

"Hyvä ateria vaatii joskus ajan unohtamista." 

"Hajamielisiltä vaikuttavat ihmiset voivat olla kaikkein kiinnostavimpia." 

"Elämä on kaunis. Jotkut vain muistuttavat meitä siitä enemmän kuin toiset." 

"Loppujen lopuksi ihmiselle tekee joskus hyvää olla tietämätön. Silloin kun ei tiedä vastauksia, kaikesta tulee mahdollisuus."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti