maanantai 21. tammikuuta 2013

Leffaostos ja luettua

Second hand shopista:
Finding Neverland (3e). Yksi lempileffani. Piti ihan muistella, et oliko mulla tämä jo. No en onneks ollutkaan tätä vielä ostanut, vaikka monesti olin kyllä aikonut ostaa.

Viimeisin luettu:
Paulo Coelho: Alef (2011)
Takakansi kertoo: "Maailmanlaajuisen suosion saavuttanut bestseller-kirjailija Paulo Coelho kertoo tässä romaanissa omasta matkastaan. Kuten rakastetun Alkemisti –kirjan päähenkilö, myös Coelho kokee syvän uskonkriisin. Etsiessään tietä henkiseen uudistumiseen hän päättää aloittaa alusta: hän aikoo etsiä uudelleen yhteyden ympärillä oleviin ihmisiin ja maisemiin.
Coelho lähtee etsimään uutta energiaa ensin Afrikasta ja sitten Euroopasta ja Aasiasta Trans-Siperian-junalla. Hän tapaa Hilalin, lahjakkaan nuoren viulistin, jota Coelho rakasti viisisataa vuotta aiemmin edellisessä elämässään. Tuolloin Coelho toimi raukkamaisesti ja petti naisen tavalla, joka yhä estää häntä löytämästä aitoa onnea. Yhdessä he aloittavat mystisen matkan ajassa ja tilassa ja oppivat rakkautta, anteeksiantamista ja rohkeutta kohdata elämän väistämättömät haasteet. Alef houkuttelee meitä kauniilla ja inspiroivalla tavalla pohtimaan oman, henkilökohtaisen matkamme merkitystä: olemmeko siellä missä haluamme olla ja teemmekö sitä mitä haluamme tehdä?
Jotkin kirjat luetaan. Alef eletään."
Alef on yli 60-vuotiaan brasilialaisen Coelhon viimeisin suomennettu teos. Teos kertoo Coelhon erikoisesta junamatkasta, jonka hän teki vuonna 2006. Teos on mielenkiintoinen, mutta siinähän ei ole mitään uutta, kun kyseessä on Coelhon teos. Tämäkin teos antoi ajateltavaa. Taas yksi hieman erilainen lukukokemus ja pidin teoksen juonesta, joka oli sentään puoleksi todellisuutta. Olen tainnut lukea melkein kaikki Coelhon teokset tai ehkä pari lukukokemusta voi vielä puuttua. Eihän kaikkia lukemiaan teoksia voi muistaa.

Lainauksia:

"Aarteisiin ja ihmeisiin uskominen tekee elämästä mielenkiintoista."

"Jos etsimme jotain, se jokin etsii myös meitä."

"Ollakseen etevä millä elämän alalla tahansa ihmisen tulee toistaa suoritustaan ja harjoitella. Harjoitella ja toistaa, oppia tekniikka niin että se muuttuu vaistomaiseksi."

"Kuluta energiaasi niin pysyt uutena."

"Kukaan ei opi rakkauden taitoa opaskirjoista eikä kukaan opi kirjoittamaan käymällä kursseja."

"Haaveilijoita ei voi kesyttää."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti