lauantai 26. tammikuuta 2013

Pienet sortumiset ja luettua

Anttilasta löydettyä:
Mukit (3,50e/kpl). Eihän näin söpöjä mukeja voi vastustaa!

Ja ilman aluslakkaahan kynsilakka ei kauaa kestä:
Mavalan super base lakka (3,95e).

Viimeisin luettu:
Umberto Eco: Ruusun nimi (1983)

Takakansi kertoo: "Englantilainen fransiskaanimunkki William Baskerville kutsutaan Italiaan järjestämään sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläisyydestä syytetyn munkkiveljeskunnan välille. Mutta ennen kuin neuvottelut ehtivät kunnolla päästä käyntiin, luostarin asukkaat järkyttyvät aina uuden aamun valjetessa löytyvästä ruumiista…
Ruusun nimi on murhamysteeriä ja skolastiikkaa vaivattomasti yhdistelevä eurooppalainen suurromaani, jonka tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun benediktiiniläisluostariin. Teoksen kuvaamassa uskonnollisessa suvaitsemattomuudessa ja valtapoliittisessa juonittelussa on nähtävissä yhtymäkohtia meidänkin aikaamme.
Umberto Econ ensimmäinen kaunokirjallinen teos oli maailmanlaajuinen bestseller jo ilmestymisvuonnaan 1980. Aira Buffan suomennus on vuodelta 1983."
Tämä 555-sivuinen teos vaikutti aluksi tylsältä ja mietin jo, että saanko tätä sittenkään luettua. Olin kuitenkin aina aikonut lukea tämän teoksen, jota kehuttiin jonkun forumin kirjakeskusteluissa. Ja onhan tämä bestseller. Teoksessa kertojana toimii fransiskaanimunkki Williamin nuori ystävä Adson, joka tutkii yhdessä Williamin kanssa näitä luostarin merkillisiä kuolemantapauksia. Täytyy sanoa, että juoni tiivistyi viimein kirjan puolessa välissä tai silloin siitä sai ainakin kunnolla kiinni ja kolmensadan sivun tietämillä tajusin viimein jopa syyllisen! Olihan tämä kyllä vähän uuvuttava lukukokemus.

Lainauksia:

"Nauru on hyvä lääke niin kuin kylvytkin parannettaessa ruumiin höyryjä ja muita vaivoja, varsinkin melankoliaa."

"Päivällä nukkuminen on kuin lihan synti: mitä enemmän sitä tekee sitä enemmän haluaisi, ja kumminkin tuntee itsensä onnettomaksi, kylläiseksi ja kyltymättömäksi samalla kertaa."

"Sen sijaan, että tekisin vain yhden erehdyksen, teen niitä monta. Sillä tavalla mikään niistä ei saa minua orjakseen."

"Hullut ja lapset sanovat aina totuuden."

"Oikea rakkaus tahtoo hyvää rakastetulle."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti