maanantai 25. helmikuuta 2013

Luettua

Torey Hayden: Aavetyttö (2007)
Takakansi kertoo: "Koskettava tarina omaan varjomaailmaansa sulkeutuneesta tytöstä.

Jadie ei koskaan puhunut, ei nauranut, ei itkenyt. Kun erityisopettaja Torey Hayden viimein sai taivuteltua tytön puhumaan, mikään hänen urallaan kokemansa ei valmistanut häntä siihen tuskalliseen paljastukseen, jonka Jadie hänelle paljasti. Pieni tyttö oli vankina hirvittävistä muistoista rakennetussa helvetissä, ja opettajalta vaadittiin paljon myötätuntoa, rakkautta ja suurta rohkeuttakin saada ’aavetyttöä’ riivaavat pahat henget karkotettua."

"Välillä ihmiset kiukuttelevat siksi, että kiukku on paljon mukavampi tunne kuin pelko"

Tämäkin teos oli kauan sillä luettavien listalla ja sattumalta viimein bongasin tämän hyllystä. Tällaiset tositarinat on tietysti kiehtovaa luettavaa. Kuvittelin tämän hieman toisenlaiseksi, mutta olihan tämä ihan koukuttava lukukokemus. Pieni pettymys oli vähän vaillinaiseksi jäänyt loppuratkaisu.

Bill Cosby: Rakkauden nimissä (1989)
Takakansi kertoo: "Mainion tv-koomikon edelliset kirjat Isän homma ja Aika rientää olivat melkoisia menestyksiä. Nyt Bill Cosby suuntaa lämpimän huumorinsa avioliiton ihanuuksiin ja kurjuuksiin ja tuohon kaikkien sydäntä lepsauttavaan asiaan – rakkauteen. Jokainen on ollut rakastunut ainakin kerran, ja monet meistä ovat tai ovat olleet naimisissa, jotkut useamminkin. Rakkauden nimissä on kaikkien kirja – minun, sinun, hänen, meidän, teidän ja heidän. Se on veijarimainen ja ymmärtäväinen analyysi romantiikan turhautumista ja iloista."

Cosbyn leppoisaa tekstiä vallan ahmii. Viihdyttävä teos.

Hyviä lainauksia:

"Mies raivostuu jos nainen ei pääse hänen kanssaan samalle aaltopituudelle."
"Juuri kun mies luulee että hän on saanut kerätyksi tarpeeksi perusteita avioerolle, ilmenee jotakin uutta joka saa hänet tyrmistymään, sillä miehet ja naiset ovat eri planeetoilta ja heidän välisensä viestintä on vielä savumerkkiasteella."
"Naiselle avioliiton suurin haaste: hänen on hyväksyttävä että avioliitto on uusintaesitys, ja päätettävä silti olla vaihtamatta kanavaa."
">>Minä olin kerran naimisissa>>, sanoo eräs mies näytelmässä Sulhaseni Ernest. >>Syynä oli väärinkäsitys, joka syntyi minun ja erään nuoren naisen välille.>> Valitettavasti väärinkäsitys on avioliiton ydin, sillä vaikka mies ja nainen rakastavat toisiaan kuinka paljon, he muistuttavat usein kahta YK-valtuutettua, joiden korvakuulokkeet eivät toimi. He ovat yksimielisiä siitä että he ovat erimielisiä."
"Aviomiehen velvollisuuksiin kuuluu sivistää vaimoaan."

"Journalisti Michael Grant on sanonut omasta avioliitostaan: >>Me mukaudumme jatkuvasti toisiimme, mutta älä luulekaan että avioliittomme on muuttumaton. Sellaista liittoa ei ole olemassakaan. Avioliitto muistuttaa enemmän lentokonetta kuin kiveä.>>"
"Hienoin asia minkä koskaan opit on rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta."
"Minä luin kerran yhdestä lehdestä, että vaimo pysyy tyytyväisenä jos hänen taakseen hiipii silloin tällöin salaa ja jos häntä suutelee niskaan."
Dalai-lama: Sydämeni neuvoja (2010)
Takakansi kertoo: "Dalai-laman ohjeita hyvän elämän, arjen onnen ja rauhan löytämiseksi.

Tiibetissä on perinteisesti koottu kirjan muotoon suurten henkisten opettajien suullisia neuvoja. Tämä kokoelma Dalai-laman ajatuksia on syntynyt tällaisen harvinaisen, perinteitä kunnioittavan yhteistyön kautta. Sydämeni neuvoja on käsikirja kaikille riippumatta elämäntilanteesta, yhteiskunnallisesta asemasta, vakaumuksesta tai uskonnollisesta taustasta. Dalai-laman myötätuntoiset sanat koskettavat meistä jokaista."

Viisaan ihmisen sanoja on aina ilo lukea. Taisin kopsailla puolet teoksen jutuista.

Lainauksia:

"Turha puhe on turhamaisuutta."

"Rakastavat ajatukset ja teot tekevät hyvää mielemme ja ruumiimme terveydelle." 

"Jos mies ja nainen ovat menneet yhteen vain puhtaan himon ja sellaisen sukupuolisen vetovoiman takia, joka muistuttaa suhdetta prostituoituun, tuntematta toisen luonnetta tai kunnioittamatta tätä, he rakastavat toisiaan vain niin kauan kuin heidän intohimonsa leiskuaa voimakkaana. Mutta jonain päivänä uutuudenviehätys haihtuu, kun rakkautta ei tuekaan syvä molemminpuolinen arvostus. Tällainen rakkaus on sokea."

"Jos jompikumpi ei osoita kiinnostusta muita kuin omia ajatuksiaan kohtaan eikä ota lukuun toisen mielipidettä, parisuhde ei toimi. Siitä lähtien kun alamme elää toisen kanssa, meidän täytyy kohdella häntä hellyydellä ja tarkkailla huolellisesti hänen ajatuksiaan. Kumpikin osapuoli kantaa koko vastuun siitä, mitä tapahtuu. Elämä parisuhteessa ei ole itse kunkin oma asia. Miehen täytyy tehdä nainen tyytyväiseksi ja naisen täytyy tehdä mies tyytyväiseksi."

"Empatia, kyky osallistua toisen tunteisiin, tekee aina meidät paremmiksi." 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti