keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Viimeisimmät luetut

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen
Takakansi kertoo: "Mika Waltari on suurisuuntaisessa historiallisessa romaanissaan siirtynyt 3300 vuotta ajassa taaksepäin ja valinnut kuvauksensa taustaksi erään ihmiskunnan historian mielenkiintoisimmista vaiheista, ajan, jolloin kiihkoileva faarao Ekhnaton teki uskonnollisia ja yhteiskunnallisia uudistusyrityksiä vanhoihin tapoihin kahlehditussa Egyptissä.
Romaanin päähenkilö on tuona aikana elänyt kuuluisa, merkillisiä vaiheita kokenut lääkäri Sinuhe, jonka muistelmien muotoon teos on kirjoitettu.
Waltari on valmistellut mahtavaa romaaniaan toistakymmentä vuotta, mutta siinä ei silti ole vähimmässäkään määrässä arkistotutkimusten pölyä. Siitä puuttuu myös tyystin romantisoiva mystiikka, jota kirjallisuudessa on pyritty yhdistämään muinaiseen Egyptiin. Tekijä on johdonmukaisesti kuvannut vain eläviä ihmisiä kaikessa inhimillisessä heikkoudessaan ja voimassaan, ihmisiä, jotka virheineen ja erehdyksineen ovat meidän kaltaisiamme. Hänen romaaninsa on realistinen, värikäs ja traagillisesta aiheestaan huolimatta voimakkaasti humoristinen teos, vaikka sen huumori toisinaan onkin varsin julmaa."
Viimeinkin sain luettua tämän 779 sivuisen teoksen. Asiaa varmaan auttoi se, kun löysin teoksen kirjaston hyllyltä kahdessa osassa, joten ei tarvinnut lainata sitä yhtä paksua teosta. Tämä oli, kuten arvelinkin, aika raskasta tekstiä. Juoni on jaettu viiteentoista kirjaan/Sinuhen kertomukseen. Paikoin ihan viihdyttävä teos, mutta ei aihemaailmaltaan niin kolahtanut. Onhan tämä kuitenkin surullinen, koskettava, mieleenpainuva teos. Ja voinpahan viimein todeta lukeneeni tämän. Kauan tämä ehtikin olla luettavien listalla, joten pieni osa minusta hurraa, kun saan viimein yliviivata teoksen. Tosin vielä on lukematta se teos, joka on ollut sillä listalla paljon kauemmin - Sofian maailma x).

Lainauksia:

"Vanhuuden tullessa mieli pakenee linnun tavoin takaisin lapsuuden päiviin."

"Ei se ole rikas, joka omistaa kultaa ja hopeaa, vaan se on rikas, joka tyytyy vähään."

"Viini on jumalien lahja ilahduttamaan sydäntä. Yksi malja ei vahingoita ketään, kaksi tekee kielen puheliaaksi, mutta joka ryhtyy kokonaiseen ruukkuun, hän herää katuojassa rosvottuna ja kolhittuna."

"Viini lääkitsee surullisen sydämen." 

"Ei mikään muuri ole kyllin korkea estämään rakkautta." 

"Huomisesta päivästä ei kukaan tiedä mitään edeltäpäin."  

"Laiha ihminen ajattelee pahoja ajatuksia, mutta kylläinen ihminen on sovussa koko maailman kanssa."  

"Ihminen on punnittava vain hänen sydämensä mukaan ja kaikkien ihmisten sydämet ovat samanarvoiset, sillä samaa vettä ja yhtä suolaisia ovat kaikki kyyneleet."

Ally O'Brien: Agentti (2010)
Kansi kertoo: "Riemastuttavan villiä ja herkullisen härskiä chicklitiä. Pääosassa seksikäs, terävä ja itseironinen Tess Drake.

Tess Drake on menestyvä lontoolainen kirjallisuusagentti, jonka tärkeimpiä asiakkaita ovat miljoonia takova pandakirjailija Dorothy Starkwell sekä masentunut sekakäyttäjä Oliver Howard. Yksityiselämässään Tess on erikoistunut kaatumaan varattujen miesten sänkyihin. Kun Tess sekoitetaan ex-pomonsa murhatutkintaan, hänen elämänsä alkaa muistuttaa omituista trilleriä. Kaiken lisäksi haave firman perustamisesta muuttuu painajaiseksi, kirjailijat oikuttelevat ja miehet osoittautuvat selkärangattomiksi sioiksi. Kuinka surperagenttimme Tess selviää tästä pulssia nostattavasta sopasta - tyylikkäästi ja korkeilta koroiltaan tipahtamatta?"

Hömppää on aina välillä hyvä lukea. Luulin tekijän nimen perusteella, että tämän on kirjoittanut nainen, mutta kansi paljastikin yllättäen, että kyseessä onkin salanimi, jonka taakse kätkeytyy kaksi miestä. Hauskaa. Tuli sit luettua 383 sivua suhteellisen kevyttä ja viihdyttävää tekstiä. Miehetkin osaa kirjoittaa hömppää. Tällaisia teoksia ahmii kyllä kevyesti.

Lainauksia:

"Elämässä tärkeintä on rakkaus." 

"Jos pahin koettelemuksesi on se, että menetät kaiken ja joudut aloittamaan alusta, elämäsi on yhtä ruusuilla tanssia."

"Enimmäkseen olemme sivustakatsojia omassa elämässämme."

"Neuvo on paljon helpompi antaa kuin ottaa vastaan."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti