sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Heavymeininki

Keskiviikkona oli ihan pakko käväistä taas baarissa kuulemassa livemusaa. On se aina niin kiva lähtee baariin selvänä ja vielä keskellä viikkoa. Hevimättöä oli luvassa ihan kolmen bändin verran. Tutut bändit eli turkulainen Autere ja mikkeliläinen BRHG oli taas ilo nähdä Henkassa. Messissä oli myös uusi tuttavuus eli lahtelainen Casket. Autere aloitti illan. Solisti on lavalla ainakin ihanan pomppivainen ja bändissä nuo heviletit heilui vallan mahdottomasti. Hyvältä näytti sekä kuulosti (välispiikit asia erikseen). Edes kitaristin kitaraongelmat eivät häirinneet suuremmin. Lahtelainen Casket yllätti varsin möreän äänen omaavalla solistillaan, mutta silti bändin keikka jäi jotenkin vaisuksi. Viimeisen heviannoksen tarjoili sit BRHG. En voinut olla hymyilemättä toisen kitaristin Guns N’ Roses T-paidalle. Solistilla oli sentään Dimebag –paita. Pieniä epäkohtia, mutta tokihan sitä tulee kiinnitettyä huomiota aina vaatteisiin. Autereen ja BRHG:n solisteilla oli myös niin ihqut army housut/polvihousut. Ohan se kiva ku mieskin paljastaa vähän sitä ihoa :D. BRHG näytti ja kuulosti olevan keikkakunnossa. Yleisö sai kuulla ihan uuttakin materiaalia. Meininki hyvä. Bändi on ilo silmälle ja aika vaikuttavan kuuloinen korvallekin :). Voisin haluta nähdä bändin livenä useamminkin kuin vaan kerran vuodessa. Ja koska omistan sen hevilettifiksaation, niin tietenkin nautin suuresti näistä hevikeikoista.


Baarissa oli talvilomaviikolla ihmeen vähän väkeä, mutta silti ne känniääliöt aina löytää mut. Ihan pari känniääliötä ehti ahdistella jo alkuillasta pariin otteeseen. Vielä niin selväilevänä toki ahdistun känniääliöistä, joiden keskusteluyritykset on niin naurettavan ontuvia. Ja en myöskään lämpene sille, et korvaani huudetaan: "vähä oot söpööö".

En muuten näytä osaavan lähteä koskaan tarpeeksi ajoissa baarista pois. Niinhän se menee, et baarissa viihtyy, kun niihin tuttuihinkin törmää.

Vähemmän kiva onkin sit seuraavana päivänä raahautua vähillä yöunilla sinne duuniinkin. No mutta pitäähän ihmisellä olla se sosiaalinen elämäkin, ja onneksi duuni ei ala ihan aamusta sentään. Luotan kahvin sijasta siihen virkistävään Hyvää Päivää juomaan, jota ilman en varmaan heräisi kunnolla aamuun. Toimivaksi todettua juomaa on kyllä löydyttävä silloin kun seuraavana päivänä pitäisi olla virkeänä (tosin juoma ei silti tunnu estävän sitä haukottelua kuitenkaan).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti