torstai 4. maaliskuuta 2010

Ihan vaan pieniä ostoksia

Tein Second hand shopista mainion löydön! Nimittäin en voinut vastustaa mustaa hyllykköä (8,50e). Onneksi hyllykkö venaili vielä seuraavana päivänä, kun palasin sitä hakemaan. Tyyliin kyllä se kämppään vielä mahtui, kun vähän tilaa tehtiin. Tarjoilupöytä sai siirtyä vaatekomeroon toimittamaan jotain muuta tehtävää. Nyt tuohon kivaan hyllyyn saa saa laitettua koruja ja muuta turhuutta mukavasti esille.

Muita löytöjä:

Shoppasi parit farkut, tyyliin H&M:n mustat kiiltävähköt pillifarkut olivat kuin uudet (7e) ja Vilan kulutetut harmaat pillifarkut (3,50e) sopivat hyvin arkikäyttöön tai Laltsun kaa jonnekin nurtsichillaukseen. Molemmat farkut ovat tuumakokoa 28", vaikka käytänhän myös koon 27" farkkuja. Onhan se ihan jees omistaa niitä rennompiakin farkkuja, tyyliin ei kaikista tarvii pursuta ulos.
Himoshoppaaja pokkarikin (2,50e) lähti messiin. Ei ole oikein muistikuvia, et olenko teoksen jo lukenut, mutta hauskaa luettavaa eniwei ja pokkarit on hyvää matkalukemista.

Nova Beautyssa asioin ensimmäistä kertaa, ja ihan vaan sen paperipuuterin (8e) takia. Messiin lähti sit myös peitekynä (11e). Olisin halunnut myös Artdecon waterproof silmämeikkikynän ostaa, mutta sitä ei ollut harmillisesti saatavilla. Ja jauhemaista valoväriä jäin snadisti vielä miettimään, koska myyjä piti sitäkin enemmän peitetuotteena kuin valoa hohtavana ja silmänalusien tummuutta poistavana.

Nyt on sit kaksi paperipuuteria testissä. Itse asiassa olenkin ehtinyt jo tottua aika hyvin The Body Shopin uuteen mineraalipohjaiseen paperiin. Artdecon paperipuuteri on euron kalliimpaa kuin The Body Shopin, mutta Artdecon paperi on isompi (ehkä vähän epäkäytännöllinen kuitenkin), rasia on hieno ja papereita on siinä 100 kpl, kun taas The Body Shopin rasiassa on papereita vaan 65 kpl.

Ja markettikosmetiikkaakin piti sit ostaa. Rimmeliltä löytyi Artdecon kynää vastaava waterproof silmämeikkikynä (5,05e). Tosin oon aina epäileväinen Rimmelin waterproof sanan merkitykselle. Tyyliin merkin ripsiväreissä waterproof on ainakin ollut niin huijausta. Rimmelin luomiväritriokin (6,60e) houkutteli kummasti. Luottosävyt on ehdottomasti musta, harmaa ja valkoinen (nyt kun toi trio on ostettu, niin taustalla kummittelee tietty jo joku ihana intensiivinen luomiväripaletti). Ja se meikkisieni (2,65e) piti taas uusia vaihteeksi.

Seppälästä etsin kaulakorua (jonka oisin oikeesti tarvinnut). No sitä haluamaani kaulakorua ei sit ollut, joten sorruin ostaa taas yhden rannekorun (5,95e) lisää:
Niittijutskia ei vaan voi vastustaa x).

Koru muistuttaa kummasti aiempaa Lindexiltä ostamaani niittikorua, joka kuitenkin on jäänyt vähemmälle käytölle, koska se on tehty ihmeen isoranteiselle eli ranteessa koru tuntuu ja näyttää niin isolle. Lindexilläkin olisi taas ollut yksi silmää miellyttävä rannekoru, mutta se jäi vielä sinne kauppaan. Onhan mulla jo vähän liikaa rannekoruja x).


Ja weekendin "selviytymispakettikin" on jo ostettu. Hyvää Päivää juoma ja salmiakkia <3

Vielä on kuitenki ostamatta se juoma, josta pitää selvitä :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti